Kotona

Syyskuu.

Olemme päässeet muuttamaan Pikkuharjulle. Matka marraskuun lopun tonttikaupoista syyskuun alkuun on ollut työteliäs. Ja vaikka tuntuu, että aikaa rakennusprojektiin on kulunut paljon, niin loppujen lopuksi koko prosessi on vaatinut vain yhdeksän kuukautta. Se on pieni aika ihmisen elämässä ja aika normaali odotusaikakin.

Punamullalla maalattu liiteri on meille jo perinne.
Punamullalla maalattu liiteri on meille jo perinne.

Hommia Pikkuharjulla vielä riittää. Autotallirakennus on kesken ja Isäntä on nyt saanut liiterin lähes valmiiksi -vain nurkkalaudat ja rappu puuttuu. Mutta mikä onkaan tuo tunne, kun voit omassa pihassa touhuilla ja puistella vähän puruja pois housunpuntista ennenkuin tulet sisälle syömään. Se lienee jotain vapauden ja juurtumisen tunteen yhdistelmää? Onko se olonsa kotoisaksi tuntemista?

Emäntä ja Isäntä kissoineen opettelevat nyt uutta omakotielämää harjun humistessa syksyn tuulissa. On aika laittaa takkaan tulet ja nauttia lasillinen punaviiniä. Kissakin hyppäsi jo uunin pankolle kehräämään. <3

 

Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani

Kaivinkoneenkuljettaja on ahertanut Pikkuharjulla jo useamman päivän ja kuorma-autokuski on tuonut sitäkin useamman kuorman hiekkaa ja multaa. Nyt on pihat pengerretty ja ruokamulta levitetty.

Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani.
Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani.

Isäntä on keskittynyt maalaamisen lisäksi kivien pyörittämiseen. Siirtolohkareita oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi, jopa poiskuskattavaksi asti. Niillä saatiin tehtyä näyttäviä pengerryksiä, joita toivottavasti jonain päivänä peittää kukkivat sammalleimut ja muut kivikko- ja maanpeitekasvit.

Minä, Emäntä, istutin tänään ensimmäisen puun Pikkuharjun pihaan. Vaikka Harjulla humiseekin mm. koivuja, kuusia ja pihlajia, niin löysivät sieltä paikkansa myös kolme pientä pihtakuusen poikasta.

Sormien upottaminen omaan maahan saa Emäntään syttymään jonkinmoisen palon ja pienen viherpeukalon siemenen itämään. Nähtäväksi jää kuinka elinvoimainen se liekki on ja jaksaako tuo pieni siemen kantaa joskus hedelmää.

Omenapuiden ja herukkapensaiden paikkojakin jo visioitiin. Ne eivät vielä ole aivan ajankohtaisia, mutta nurmikonsiemeniä täytyy kyllä lähteä kaupasta ostamaan. Siihen päivään, kun voi rauhoittua kuuntelemaan, kun ruoho kasvaa, on vielä matkaa…

 

Sisällä talossa on takassa tuli ja savu tupruaa piipusta. Uskaltaisinko sanoa ääneen, että tuntuu jo vähän kodilta? <3