Harjassa!

Viime viikolla saapuneita Kastellin paketteja on availtu hyvällä tahdilla. Vähän kuin olis Joulu joka päivä…

Talorakennuksen  vesikaton päädyt tehtiin maassa valmiiksi, jotta työvaiheita olisi korkealla tehtävänä vähemmän ja hommat sujuisivat joutuisammin.

IMG_0225 (4)

Viikko 10 alkoi tuottoisasti ja heti maanantaina työskenneltiin kevyesti kellon ympäri. Kattoristikot sekä päärakennukseen että autotalliin saatiin nostettua paikoilleen. Talo on harjassa!

Toinenkin pääty löytää paikkansa.
Toinenkin pääty löytää paikkansa.
Neljän maissa iltapäivällä oli kaikki päätalon ristikot ratkottu
Neljän maissa iltapäivällä oli kaikki päätalon ristikot ratkottu.

Alkoi jo hämärtää ennenkuin autotallikin oli saanut kattotuolit harteilleen. Kun ilta tummui, niin teki myös Isäntä.

Pikkuharjun profiili alkaa hahmottua.
Pikkuharjun profiili alkaa hahmottua.

 

Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja….

Maaliskuu ja Pikkuharju heräilee talviunestaan.

Tontille saapui talo, viralliselta nimeltään Kastelli Economy 105, tuttavallisemmin koti. <3

IMG_0214 (4)                                 IMG_0215 (5)

Kastelliasentaja, jota myös Pikkuharjun Isännäksi kutsutaan, hykerteli tyytyväisyyttään tontin laidalla: Kerrankin puuniput ja tarvikkeet olivat työmaalla juuri niinkuin hän itse haluaa. 😉 Tuskin malttoi karkauspäivän iltana nukkumaan käydä, kun seuraavana aamuna pääsisi omalle tontille töihin!

Alajuoksu ja radonkermi odottivat valmiina seinärunkoa.

IMG_0213 (3)

IMG_0218 (4)

 

”Seinät kun saan valmihiksi, toisen pään teen kammariksi …

IMG_0220 (5)

… Päähän toiseen pirttisen, pienen sievän, puhtoisen.” 

Runko nousee ja sen kunniaksi suoritettiin Pikkuharjulla ylilento. :D
Runko nousee ja sen kunniaksi suoritettiin Pikkuharjun yllä ylilento. 

Metri maanpinnalta

Innokas Pikkuharjun Isäntä otti tänäänkin valokuvia työn lomassa, joten onhan ne tänne laitettava ja projektin tilanne päivitettävä. 🙂

Sokkelielementit saivat kovettua maanantaista perjantaihin ja nyt ne on nosteltu kaivinkoneella anturalätkien päälle pystyyn odottamaan sisä- ja ulkotäyttöä.

Sokkelielementit vielä nätissä rivissä, ennenkuin Arskan kone alkoi niitä nostella.
Sokkelielementit vielä nätissä rivissä, ennenkuin Arskan kone alkoi niitä nostella.

IMG_0190 (4)

Sokkelielmenttien korkeutta säädeltiin pirtsakan keltaisten erikoiskovien muovilätkien avulla. Vau!
Sokkelielementtien korkeutta säädeltiin pirtsakan keltaisten erikoiskovien muovilätkien avulla. Vau!

Lounastauon jälkeen, kun termari oli puolillaan ja eväsrasia laitettu takaisin kylmälaukkuun, asennettiin patolevyt paikalleen ja tehtiin sokkelisaumojen jälkivalumuotit ja raudoitukset. Ja ettei sitten tulevana talvena lattianraosta vedä ja emännän varpaita palele, laitettiin sokkelin sisäpuolinen lisälämmöneristys paikalleen.

IMG_0194 (5)

IMG_0198 (3)

Tämän jälkeen Isäntä lähti kotiin hakemaan uusia eväitä eli hommat jatkuu maanantaina. Silloin asennetaan sadevesijärjestelmät ja tiivistellään sisä- ja ulkotäyttöjä täRRRRRRRRylätkällä.

 

 

 

Näkyväistä

IMG_0162 (6)

Sokkeli elementeissään!

Tänään oli valupäivä. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että talo, jota kodiksi kutsutaan, alkaa tulla näkyväksi: Tänään valettiin talon kivijalka!

 

Poijjaat on vääntäneet rautalankaa...
Poijjaat on vääntäneet rautalankaa…

IMG_0148 (4)

Nämä sokkelin valumuotteihin väännetyt harjateräkset ovat nyt vahvasti piilossa betonin keskellä. Kyllä siitä hyvä tulee!

Betonisammon mylly pyörii.
Betonisammon mylly pyörii.

Seuraavaksi nostetaan sokkeli pystyyn anturoiden päälle ja tehdään sisä- ja ulkotäytöt sekä sadevesijärjestelmä. Maaliskuun alussa tuleekin sitten Kastellilta talon runko-osat.

 

Tositoimiin!

Tästä se lähtee!

IMG_0120 (3)

Kaivinkone saapui tontille 29.1.

Maa oli vahvasti jäässä, mutta Arskan kauha nöyrrytti roudan. Vaan ei se Arskankaan kauha kallioon pysty. Tarvittiin järeempää kalustoa. Nyt on tontin laidalla vino pino siirtolohkareita.

IMG_0124 (4) IMG_0133 (3)

Ampu tulee!
Ampu tulee!

IMG_0135 (3)

No nyt päästiin tasaamaan ja täyttämään juuri kaivettu monttu. (Hullun hommaa?) Tuohon perustusmonttuun upposi hirvittävä määrä hiekkaa!! Anturamuotit on tehty ja asennettu ja osa raudoistuksista on jo valmiina betonivalua varten. (Pikkuharjun emäntä tarvitsi hieman asiantuntija-apua näihin rakennustermeihin.)

 

 

Ehkäpä siirryn surffailemaan ja etsin netistä olohuoneen tapetit… 😉

Keittiö. Kodin sydän. 💗

Tässä sitä joskus puuhaillaan?
Ei värillä väliä, kunhan se on valkoinen.

Tänään tehtiin tärkeä päätös ja hankinta. Ostimme Puustellin keittiön ja kodinhoitohuoneen. Olen niin iloinen ja tyytyväinen!  Ei sen välttämättä olisi tarvinnut juuri Puustellia olla, mutta löysimme sieltä sellaisen kuin halusimme. Ja onhan se varmasti laadukas, ainakin mitä katugalluppiin on luottaminen.

Kodinhoitohuone. Elämäni ensimmäinen sellainen.
Kodinhoitohuone. Elämäni ensimmäinen sellainen.

Valinta oli helppo ja kivuton. Kysyimme tarjousta myös toisesta keittiöfirmasta ja vaikka Puustelli tuleekin ehkä hieman kalliimmaksi, ei hintaero ollut kuitenkaan niin merkittävä.  Ja kodinkoneetkin on Siemensin laadukkaat laitteet. Ja hei, meille tulee pyrolyysiuuni, laiskan uuninpesijän unelma! 😉

DSC_0690

 

DSC_0666

Alustavasti toimitusaika olisi elokuussa. Peukut ja varpaat pystyyn, että sillon oltaisiin Pikkuharjulla kodin rakentamisessa siinä vaiheessa! Ehkä olisi voinut olla jo aiemminkin, mutta elämä on täynnä muuttuvia tekijöitä ja ne vaikuttaa myös keittiön rakentamiseen.

Pikkuharjun emäntä hyrisee tyytyväisyyttään. 🙂

 

 

Lupaviidakon armoilla

Se suunnittelutarveratkaisulupa putosi postiluukusta joulun kunniaksi. Jee!! Mukana tuli tietysti myös pieni 300€ lasku.

Nyt meillä on lupa hakea ELY-keskukselta lupaa käyttää jo olemassa olevaa tieliittymää tieliittymänä. Ja samalla paperilla pääsemme hakemaan myös lupaa viedä viemäriputki maantien alitse ja liittää se viemäriverkostoon.

Seuraavaksi odotamme siis näitä ELY-keskuksen lupia, jotta pääsemme hakemaan sitä varsinaista rakennuslupaa.

Tiedän. Käytin luvattoman paljon sanaa lupa. Luvalla sanoen täällä lupaviidakon armoilla on välillä turhauttavaa olla.

Suomi on lupien luvattu maa.

1. Työpäivä: Uudisraivausta

Aamu valkeni talvisena ja taivaalta tippui isoja, märkiä lumihiutaleita. Oivallinen keli pakata eväät ja lähteä Pikkuharjun vielä koskemattomille maille.

cropped-DSC_0521.jpg

Eväiden lisäksi mukaan otettiin raivaussaha ja nippu kuivia työkäsineitä. Vaihtohanskat olikin tarpeen, kun roudasin miehen raivaamaa risukkoa nippuihin tontin reunoille.

Nurkkakepit siirtyivät ihan eri paikkoihin, kun raivattu tontti avasi paremmin mahdollisuuden hahmottaa mihin koti nousee.
Nurkkakepit siirtyivät ihan eri paikkoihin, kun raivattu tontti avasi paremmin mahdollisuuden hahmottaa mihin koti nousee.

Nyt oli kajottu Pikkuharjun neitseellisyyteen. Talo ja autotalli löysivät raivatulta tontilta paikkansa.

Nyt on tehty se, mitä tässä vaiheessa voi tehdä. Asemakaava- ja rakennuspiirustuksia odotellaan, jotta päästään se lopullinen lupa hakemaan.

DSC_0538

Evääthän ne tärkeimmät on. Työpäivä on hyvä lopettaa nuotiomakkaraa syöden.

Voisin nukkua talviunta rakennuslupaan asti..