Viimeistelyä



Kohta! Ihan pian!

Pitkiä työpäiviä on tehty. Viikonloput ja kesäloma vietetty rakennustyömaalla. Mutta ahkera työ kantaa hedelmää ja syyskuussa asumme sitten Pikkuharjulla, omassa kodissa.

Tänään saimme viimeiset laminaatit laitettua keittiöön ja olohuoneeseen. Lattiapinnoista puuttuu enää tuulikaapin laatoitus ja se on listalla seuraavana.

Viikonloppuna tehtiin monenlaista. Lattia-asennuksen lisäksi Isäntä teki mm. sähkötöitä ja Emäntä on siivonnut makuuhuoneita ja saunaa ja pesuhuonetta. Myös puuliiteri on jo lähes paketissa, joten sinne pääsee lähiaikoina kärräämään polttopuita talven varalle.

 

Talo alkaa olla muuttovalmis. Pistorasioista saa jo sähköä ja talo on valaistu, mutta vesihanat pitää vielä kytkeä verkostoon.  Lisäksi puuttuu listoja, väliovia ja ulko-ovi sekä saunan lauteet ja silikonia sieltä täältä. Vaatekaapit, verhotangot ja keittiönkaappien vetimien asentaminen on vielä työlistalla.

Vessan hana odottaa vielä kytkemistä.
Vessan hana odottaa vielä kytkemistä.

Mennessämme olemme vieneet muuttolaatikoita varaston hyllylle. Pikkuhiljaa niitä tyhjennellään sitten oikeille paikoilleen.

Emäntä odottaa jo kiireettömiä iltoja yhdessä Isännän kanssa. Yhteisiä hetkiä omassa kodissa, Pikkuharjun huminaa.

Think! Pink!

Olemme löytäneet uuden lempivärin sisustukseen korostamaan valkoisen raikkautta. Olemme löytäneet leikkisän vaaleanpunaisen! <3

Roosan sävyt toivottavat ihmiset heti tuulikaapissa tervetulleeksi Pikkuharjulle. Vaaleanpunaiseksi maalattu seinä nousee valkoisen puolipaneelin yläpuolella. Lattiaa ei ole vielä laatoitettu, vaikka laatat onkin ostettu. Ne ovat harmaat.

Alunperin vaaleanpunaista oli tarkoitus löytyä vessan tapetista. Löytyy sitä toki sieltäkin, mutta vessan ja tuulikaapin lisäksi sävy toistuu myös pikkukammarin talitinttitapetissa.

Vessan seinät on jo paria lautaa ja laattojen saumausta vaille valmiit. Lattia on laatoitettu sekä saumattu ja pönttökin on paikallaan. Vessan taso on tekeillä, ja malja-allas odottaa paikalleen laittamista.

Joskus on kiva katsella maailmaa vaaleanpunaisin silmin. Se hetki on nyt. Vaikka hommaa vielä riittää ja leipätyön ohessa ahkerasta urakoinnista huolimatta joutunemme majailemaan pienen hetken mökillä ennenkuin pääsemme Pikkuharjulle muuttamaan, vaaleanpunainen unelma kantaa edelleen!

P.s. Vaaleanpunainen väri on meidän yhteinen valinta. Ei ole tarvinnut käydä kiivaita väittelyitä eikä tehdä kompromisseja värien valinnan suhteen.

Seinäpaperien lumoissa

Tapeteissa on sitä jotain! Ainakin niissä tapeteissa, jotka saa itse valita oman maun ja tyylin mukaan.

Seinäpaperin valinnalla voi vaikuttaa paljon talon ilmeeseen: Sillä voi vaikka leikitellä ja tuoda iloisuutta sisustukseen tai sillä voi myös tehdä talon tyylistä harmonisen ja hillityn. Meillä on tehty näitä kumpaakin ja paljon siltä väliltä.

Makuuhuoneen sininen ilme
Makuuhuoneen sininen ilme.
Keittiön tapetissa kukkii valkoiset kukat beigen värisellä pohjalla. Ja olohuoneessa jatkuu hillitty pellavabeige tapettimaailma.
Keittiön tapetissa kukkii valkoiset kukat beigen värisellä pohjalla. Ja olohuoneessa jatkuu hillitty pellavabeige tapettimaailma.
Vessasta tulee herkullisen vaaleanpunainen.
Vessasta tulee herkullisen vaaleanpunainen.

Kun yleisemmin käytössä olevien tilojen väritys ja tunnelma on hillityn rauhallinen, uskaltaa seinäpaperien kanssa myös irroitella. Pikkukammarin eli vierashuoneen seiniä lämmittää ihanan romanttinen ruututapetti ja yhdellä seinällä livertelevät talitintit. Tämä huone on erityisesti Pikkuharjun Emännän mieleen, joten saapa nähdä, kun yövieraita tulee, että pääsevätkö he pikkukammariin kapsäkkeinensä ollenkaan…

Pikkukammari <3
Pikkukammari <3

Työtahti Pikkuharjulla jatkuu reippaana. Ja pientä stressiä on nyt havaittavissa isäntäväen arjessa. Muutto lähestyy vääjäämättä ja 1.9. olisi Isännän ja Emännän kissoineen tarkoitus jo olla Pikkuharjun vakituisia asukkaita.

 

Hellan ja leivinuunin välissä

Keittiö. Kodin sydän.

Allekirjoitan tuon ehkä hieman kliseisen kuvauksen keittiöstä täysin. Meillä keittiö kuuluu kodin keskiöön. Se on paikka, jossa kulutetaan paljon aikaa ja siksi se on tärkeä.

Teimme muutoksia Kastellin Economy105 mallin talon pohjapiirrokseen poistamalla väliseinän olohuoneen ja keittiön väliltä. Näin keittiö saa arvoisensa paikan Pikkuharjullakin ja meille tulee siis tupakeittiö. Keittiön ja olohuoneen ”tilanjakajana” toimii takkaleivinuuni, jonka vasemmalta puolelta alkaa olohuone ja oikealla puolella on keittiö.

Kaapistot on jo paikallaan ja tapetti laitettu seinään.Värimaailma on rauhallista valkoista ja beigeä sekä ruskean eri sävyjä. Seuraavia hommia on välitilan laatoitus ja lattialaminaatin laittaminen, joka saa vielä jonkun aikaa odottaa.

”Voi kuinka minä jo odotankaan pääseväni muuttamaan Pikkuharjulle ja kuinka vahvasti mieleeni onkaan jo piirtynyt visio siitä, kuinka juon aamukahvia keittiön pöydän ääressä ensimmäisen siellä  nukutun yön jälkeen.”

Keittiön pöytä… Pöytä!?! Sehän täytyy kohta pian hioa ja maalata, jotta voin visioni toteuttaa. Haaveilut sikseen!

 

Odotellessa

Omakotitalon rakentamisessa on monen monta eri vaihetta. Alunperin meillä oli ajatus, että tehdään talo sisältä muuttovalmiiksi ja sitten muutettuamme Pikkuharjulle keskitytään ulkoverhoukseen, autotallirakennukseen ja pihatöihin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Talon lattia valettiin 7.4. ja sitä betonilaatan kuivumista vielä odotellaan, kiitos suhteellisen korkean ilmankosteuden. Kuivuminen on erityisen tärkeää, jotta vältytään tulevaisuudessa kosteusvaurioilta, tuolta nykyajan rakentamisen pahimmalta kiroukselta. Kuivumista ei voi kiirehtiä, joten sisähommien sijaan on talo maalattu ja terasseja tehty ja pihapiirikin on löytänyt muotoaan.

Juhannuksen jälkeen valettiin autotallin yhteydessä olevan varaston lattia. Ja se oli hikistä hommaa Emännällekin! Hien olisi nostanut pintaan jo pelkkä katsominen, mutta Emännän hommana oli hiekan seulominen ja siinäkin tuli lämmin.

Varaston lattia odottaa nyt kuivumistaan.
Varaston lattia odottaa nyt kuivumistaan.

 

 

 

Koska talo on ulkoapäin jo kovin valmiin näköinen, törmäämme lähes päivittäin kysymykseen ”Milloin muutatte?”. Vakiovastaukseksi on muodostunut lause ”Sitten, kun talo on valmis. Meillä ei ole kiire.”

Tänään mieltäni on askarruttanut, että voiko sokkelimaalin väriin rakastua?

Ja sokerina pohjalla: Tänään tuli tapetit! <3



Panutytön kesäloma

Kun nainen on kesälomalla leipätyöstään, niin mitäpä hän muuta haluaisi kuin vetää ylleen maaluuvermeet ja sutia seinää pensselillä? Ei mitään.

 

Rehellisesti sanoen tuo maalaaminen on kuin hermolepoa. Se on terapiaa ja sopivaa pään tuuletusta. Ja kaiken lisäksi näkee heti työnsä jäljen. Konkreettinen tuloksen tekeminen on mukavan palkitsevaa.

Tällaisin fiiliksin kahvitauolla, jota ei laki määrää 12,5 minuutin pituiseksi. Isäntä kyllä on aika tarkka… 😉

Kesäpäivän puhteita

IMG_0355 (3)

Sisäkatot on nyt kaikki maalattu kahteen kertaan. Katto näyttää ihanan puhtaan valkoiselta, mutta tilanne korjaantuu kyllä ajan myötä, kun elämän jäljet näkyy katossa mm. takasta karanneen savun myötä. 😉

Maalaamisen lisäksi viime päivinä on Pikkuharjulla tehty laattahommia. Kylpyhuoneen seinät on laatoitettu puhtaan mattavalkoisella laatalla ja saumattu marmorinvalkealla. Ilme on raikas ja aikaa kestävä. Lattia laatoitetaan ajallaan 10x10cm ruskealla laatalla.

IMG_0351 (3)

 

 

 

 

 

 

 

Kävimme ostamassa tällä viikolla piskuiseen saunaan Harvian puukiukaan ja samalla haettiin myös kiukaan taustalle kaunista luonnonkiveä. Samaa kiveä on meillä ollut saunassa ennenkin, mutta tällä kertaa sävy ei ole valkoinen, vaan taittaa lämpimästi eri luonnonsävyjä.

IMG_0353 (3)

 

 

 

 

 

 

 

Kaiken kiireen keskellä Pikkuharjun väki rentoutuu mökillä. Mikään ei vie ajatuksia niin hyvin pois ahertamisesta kuin kunnon löylyt ja niiden jälkeen vilvoittelu terassilla kuikan huutoa kuunnellen ja katsellen Palvia-järven pintaa.

…Ja mökkisaunan lämmitessä on hyvää aikaa tehdä saunapuita myös Pikkuharjullekin.

Kohti pintaa

Seinät on pohjamaalattu. Seuraavaksi niihin tulee tapetti ja osa seinistä maalataan. Tänään teimme vielä tarkistusmittauksia, jotta osataan ostaa oikea määrä tapettia ja vältytään ylijäämältä.

IMG_0297 (2)

 

Takkamuurari kävi viime viikolla viimeistelemässä takan pinnat ja piippukin on paria tiilikerrosta vaille valmis. Piippu olisi kyllä valmistunut tänään, mutta laasti loppui kesken.

Pintaa kohti mennään siis hyvää vauhtia!


 

 

Jotenkin, jostakin, pieni stressinpoikanen tuntuu hiipineen Pikkuharjun väen nurkkiin. Monet asiat sujuvat kuin vettä vaan, mutta sitten toiset asiat ottavat enemmän aikaa ja rahaa. Iltaisin parasta stressinpoistoa on ottaa Kisu kainaloon ja kuorsata kilpaa tuon rakkaan Silkkiturkin kehräyksen kanssa.

Mutta täältä noustaan taas, kohti pintaa!

Monta rautaa tulessa

Hässäkkä

Tontin laidoilla möyrii kaivinkone. Viemärin ja vesijohtojen liittäminen kunnallistekniikkaan onkin yllättävän iso projekti. Sitä on tehty nyt useampi päivä.

Hässäkkä

Pikkuharjun sisällä näyttää mm. tältä:

dav

Sähköjohdot on kokolailla nyt asennettu ja pian ne saadaan kattopaneelin ja gyprocin alle piiloon.

Ei hässäkkää

Jotain on järjestyksessäkin. Ulkoverhouslaudat ovat kauniisti pinossa. Niitä on jo maalattu Pikkuharjun tulevalla talon värillä. Talon väristä on kuulemma vetoakin lyöty, joten tässä tulee nyt sitten paljastus kuvan muodossa!

Hyttyset on tulleet. Pikkuharjun Isäntä on todennut tämän.