Viimeistelyä



Kohta! Ihan pian!

Pitkiä työpäiviä on tehty. Viikonloput ja kesäloma vietetty rakennustyömaalla. Mutta ahkera työ kantaa hedelmää ja syyskuussa asumme sitten Pikkuharjulla, omassa kodissa.

Tänään saimme viimeiset laminaatit laitettua keittiöön ja olohuoneeseen. Lattiapinnoista puuttuu enää tuulikaapin laatoitus ja se on listalla seuraavana.

Viikonloppuna tehtiin monenlaista. Lattia-asennuksen lisäksi Isäntä teki mm. sähkötöitä ja Emäntä on siivonnut makuuhuoneita ja saunaa ja pesuhuonetta. Myös puuliiteri on jo lähes paketissa, joten sinne pääsee lähiaikoina kärräämään polttopuita talven varalle.

 

Talo alkaa olla muuttovalmis. Pistorasioista saa jo sähköä ja talo on valaistu, mutta vesihanat pitää vielä kytkeä verkostoon.  Lisäksi puuttuu listoja, väliovia ja ulko-ovi sekä saunan lauteet ja silikonia sieltä täältä. Vaatekaapit, verhotangot ja keittiönkaappien vetimien asentaminen on vielä työlistalla.

Vessan hana odottaa vielä kytkemistä.
Vessan hana odottaa vielä kytkemistä.

Mennessämme olemme vieneet muuttolaatikoita varaston hyllylle. Pikkuhiljaa niitä tyhjennellään sitten oikeille paikoilleen.

Emäntä odottaa jo kiireettömiä iltoja yhdessä Isännän kanssa. Yhteisiä hetkiä omassa kodissa, Pikkuharjun huminaa.

Tietoa kirjoittajasta

Pikkuharjun emäntä

Olen kotona viihtyvä ja kotia harrastava keskisuomalainen nainen. Seuraa pitää ja kanssani puuhailevat aviomies ja kaksi kissaa. Kesällä 2019 Pikkuharjulle muuttaa myös kaksi suomenvuohea. Ihmislapset elelevät jo omillaan ja he käyvät Pikkuharjulla aika ajoin. Pikkuharjulle muutimme 2016 ja elelemme siellä kotoisasti paljon puuhaillen ja itse tehden. Mottoni on "kun itse tekee, niin saa mitä tulee" ja ideologiani suuntaa kuvaa hyvin lause "happiness is homemade"'.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *