Odotellessa

Omakotitalon rakentamisessa on monen monta eri vaihetta. Alunperin meillä oli ajatus, että tehdään talo sisältä muuttovalmiiksi ja sitten muutettuamme Pikkuharjulle keskitytään ulkoverhoukseen, autotallirakennukseen ja pihatöihin. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Talon lattia valettiin 7.4. ja sitä betonilaatan kuivumista vielä odotellaan, kiitos suhteellisen korkean ilmankosteuden. Kuivuminen on erityisen tärkeää, jotta vältytään tulevaisuudessa kosteusvaurioilta, tuolta nykyajan rakentamisen pahimmalta kiroukselta. Kuivumista ei voi kiirehtiä, joten sisähommien sijaan on talo maalattu ja terasseja tehty ja pihapiirikin on löytänyt muotoaan.

Juhannuksen jälkeen valettiin autotallin yhteydessä olevan varaston lattia. Ja se oli hikistä hommaa Emännällekin! Hien olisi nostanut pintaan jo pelkkä katsominen, mutta Emännän hommana oli hiekan seulominen ja siinäkin tuli lämmin.

Varaston lattia odottaa nyt kuivumistaan.
Varaston lattia odottaa nyt kuivumistaan.

 

 

 

Koska talo on ulkoapäin jo kovin valmiin näköinen, törmäämme lähes päivittäin kysymykseen ”Milloin muutatte?”. Vakiovastaukseksi on muodostunut lause ”Sitten, kun talo on valmis. Meillä ei ole kiire.”

Tänään mieltäni on askarruttanut, että voiko sokkelimaalin väriin rakastua?

Ja sokerina pohjalla: Tänään tuli tapetit! <3



Tietoa kirjoittajasta

Pikkuharjun emäntä

Olen kotona viihtyvä ja kotia harrastava keskisuomalainen nainen. Seuraa pitää ja kanssani puuhailevat aviomies ja kaksi kissaa. Kesällä 2019 Pikkuharjulle muuttaa myös kaksi suomenvuohea. Ihmislapset elelevät jo omillaan ja he käyvät Pikkuharjulla aika ajoin. Pikkuharjulle muutimme 2016 ja elelemme siellä kotoisasti paljon puuhaillen ja itse tehden. Mottoni on "kun itse tekee, niin saa mitä tulee" ja ideologiani suuntaa kuvaa hyvin lause "happiness is homemade"'.

2 kommenttia artikkeliin ”Odotellessa”

  1. Kyllä! Sokkelimaalin väriin voi rakastua!
    nimim. been there – done that!

  2. Hei, olen nyt muutaman tunnin selaillut blogiasi!

    Saako udella, että mikä sokkelimaali / sävy on kuvassa? Kertakaikkiaan kaunis talo!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *