Kalliolle, kukkulalle rakennan minä majani

Kaivinkoneenkuljettaja on ahertanut Pikkuharjulla jo useamman päivän ja kuorma-autokuski on tuonut sitäkin useamman kuorman hiekkaa ja multaa. Nyt on pihat pengerretty ja ruokamulta levitetty.

Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani.
Kalliolle, kukkulalle, rakennan minä majani.

Isäntä on keskittynyt maalaamisen lisäksi kivien pyörittämiseen. Siirtolohkareita oli enemmän kuin omiksi tarpeiksi, jopa poiskuskattavaksi asti. Niillä saatiin tehtyä näyttäviä pengerryksiä, joita toivottavasti jonain päivänä peittää kukkivat sammalleimut ja muut kivikko- ja maanpeitekasvit.

Minä, Emäntä, istutin tänään ensimmäisen puun Pikkuharjun pihaan. Vaikka Harjulla humiseekin mm. koivuja, kuusia ja pihlajia, niin löysivät sieltä paikkansa myös kolme pientä pihtakuusen poikasta.

Sormien upottaminen omaan maahan saa Emäntään syttymään jonkinmoisen palon ja pienen viherpeukalon siemenen itämään. Nähtäväksi jää kuinka elinvoimainen se liekki on ja jaksaako tuo pieni siemen kantaa joskus hedelmää.

Omenapuiden ja herukkapensaiden paikkojakin jo visioitiin. Ne eivät vielä ole aivan ajankohtaisia, mutta nurmikonsiemeniä täytyy kyllä lähteä kaupasta ostamaan. Siihen päivään, kun voi rauhoittua kuuntelemaan, kun ruoho kasvaa, on vielä matkaa…

 

Sisällä talossa on takassa tuli ja savu tupruaa piipusta. Uskaltaisinko sanoa ääneen, että tuntuu jo vähän kodilta? <3

Isännän hetki ja Emännän tupapunainen unelma

 

Pikkuharjun Isäntä latoi torstaina kisällinsä kanssa tiilet talon ja autotallin katolle. Loppuviikon aikana myös harjatiilet saatiin paikalleen ja hyvältä näyttää Emännänkin silmään. <3

Punainen tiilikatto oli haaveena ja nimenomaan tuo tupapunainen. Se on syvempi ja täyteläisempi sävy kuin savitiilenpunainen.

Takapiha.
Takapiha.

Kun ulkoverhous saadaan aikanaan paikalleen, kehystää tuo kaunis ja lämpimän sävyinen punainen katto upeasti Pikkuharjun valkoisia seiniä. Tämä on siis mielikuva, joka Emännällä on. Toivotaan, ettei mennä pahasti metsään…

Lauantai-iltana työpäivän päälle on Isännän hetki. Hetki ennen kotiinlähtöä. Hetki jälkeen kesäsateen, kun luonto tuoksuu ja pikkulinnut laulaa. Hetki, kun Isäntä sytyttää nuotion ja paistaa makkaraa.

Isännän hetki.
Isännän hetki.

 

Kohti pintaa

Seinät on pohjamaalattu. Seuraavaksi niihin tulee tapetti ja osa seinistä maalataan. Tänään teimme vielä tarkistusmittauksia, jotta osataan ostaa oikea määrä tapettia ja vältytään ylijäämältä.

IMG_0297 (2)

 

Takkamuurari kävi viime viikolla viimeistelemässä takan pinnat ja piippukin on paria tiilikerrosta vaille valmis. Piippu olisi kyllä valmistunut tänään, mutta laasti loppui kesken.

Pintaa kohti mennään siis hyvää vauhtia!


 

 

Jotenkin, jostakin, pieni stressinpoikanen tuntuu hiipineen Pikkuharjun väen nurkkiin. Monet asiat sujuvat kuin vettä vaan, mutta sitten toiset asiat ottavat enemmän aikaa ja rahaa. Iltaisin parasta stressinpoistoa on ottaa Kisu kainaloon ja kuorsata kilpaa tuon rakkaan Silkkiturkin kehräyksen kanssa.

Mutta täältä noustaan taas, kohti pintaa!

Sisähommia

Tällä viikolla on saatu paljon aikaan.

Teknisen tilan pinnat on kattoa vaille valmiita. Kattopanelointi tehdään, kun on poistoilmalämpöpumppu ja sähkökaappi paikallaan.

Uuniseppien takkaleivinuunin runko asennettiin tällä viikolla. Viimeistelyt tehdään myöhemmin.

Ensi talvena Pikkuharjun Emäntä paistelee leivinuunissa lämpimäisiä kissojen loikoillessa uunin pankolla.
Ensi talvena Pikkuharjun Emäntä paistelee leivinuunissa lämpimäisiä kissojen loikoillessa uunin pankolla.

 

Väliseinät ovat jo kaikki paikallaan ja suurin osa niistä on jo levytetty. Sähköjohtohässäkät on saatu gyproc-levyjen taakse piiloon. Seuraavaksi levyjen saumat nauhoitetaan ja tasoitetaan.

Keittiön ulkoseinä villoitettuna...
Keittiön ulkoseinä villoitettuna…
...ja levytettynä.
…ja levytettynä.

 

Kiviseinät on tasoitettu. Seuraavaksi pesuhuoneen seinät hiotaan ennen vesieristystä ja kaakelointia.

Makuuhuoneen puolella kiviseinä tasoitetaan vielä pariin kertaan ennen pohjamaalauksia.

Sisälläkin tarkenee. 😉

Monta rautaa tulessa

Hässäkkä

Tontin laidoilla möyrii kaivinkone. Viemärin ja vesijohtojen liittäminen kunnallistekniikkaan onkin yllättävän iso projekti. Sitä on tehty nyt useampi päivä.

Hässäkkä

Pikkuharjun sisällä näyttää mm. tältä:

dav

Sähköjohdot on kokolailla nyt asennettu ja pian ne saadaan kattopaneelin ja gyprocin alle piiloon.

Ei hässäkkää

Jotain on järjestyksessäkin. Ulkoverhouslaudat ovat kauniisti pinossa. Niitä on jo maalattu Pikkuharjun tulevalla talon värillä. Talon väristä on kuulemma vetoakin lyöty, joten tässä tulee nyt sitten paljastus kuvan muodossa!

Hyttyset on tulleet. Pikkuharjun Isäntä on todennut tämän.